Huono Itsetunto

Otsikon aihe on kaihertanut mielessäni jo pidemmän aikaa ja nyt, kun päätin availla taas kirjoitusvirrat blogini puolelle, niin haluan avata aihetta tänne.

Itse kärsin todella huonosta itsetunnosta ja joskus jopa itseinhosta.

Havahduin asiaan taas eilen, kun oltiin Markon kanssa kävelyllä ja yritin napata videota tai kuvaa itsestäni instastooriin. Yritin ja yritin, mutta jokaisen videopätkän tai kuvan päätteeksi en voinut ajatella muuta kun että: "En halua julkaista mihinkään kuvaa jossa näytän pullealta rumalta pikkupojalta." Ja aina tämän ajatuksen jälkeen poistin ottamani videon tai kuvan. Asia alkoi painamaan mieltäni siinä kohtaa jo niin paljon, että totesin loppujen lopuksi ääneen Markolle: "Miten voin olla näin ruma".
Marko tietenkin pyöritteli päärään ja vastasi etten ole, mutta enhän sitä tietenkään uskonut.
Marko myös totesi että eikö se johdu vain omasta itsetunnosta, onko mielestään ruma vai ei. Tämä lause laittoi ne rattaat pyörimään päässäni ja siitä lähtien olen taas ajatusta pyöritellyt enemmän mielessäni.

Vuosien varrella "rakkaus" itseäni kohtaan on haalistunut ja nykyään "hyviä päiviä" sattuu kohdalleni ehkä kerran kahdessa-kolmessa kuukaudessa. Tällaisenä päivänä koen kerrankin, että meikit naamassani näyttävät kauniilta (huom. meikit naamassani näyttävät kauniilta, ei itse kasvoni) tai onnistuin valitsemaan vaatehuoneestani vaatteet, jotka pukevat mua eivätkä saa näyttämään isolta "lihapullalta". Kyseisellä nimityksellä olen huomannut kuvaavani nykyään usein omaa ulkonäköäni.
Ajattelen itsestäni välillä hyvinkin "rumasti" ja usein yllätyn jopa itse omista ajatuksistani.

Olen myös eristäytynyt hyvin paljon omiin oloihini, enkä oikeastaan poistu mielelläni kotoota kun töihin tai viikonlopunviettoon. Vapaapäivät ja muu vapaa-aika tulee vietettyä vain kotisohvalla.
Tiedostan, että on olemassa ihmisiä, jotka viihtyvät kotosalla ja "omissa oloissaan", mutta itselläni on selkeästi halu tehdä asioita ja mennä paikkoihin. Kun sitten tulee se hetki, että johonkin "tuntemattomampaan" paikkaan pitäisi lähteä, niin jokin mielessäni alkaa huutaa stoppia ja lähtemisestä ei tulekkaan mitään. Usein keksin myös kaikki maailman tekosyyt, miksei esim. Markon kanssa voida mennä sinne, tänne tai tonne.
Asia nakertaa myös paljon parisuhdettamme ja tästä syystä joudumme tehdä Markon kanssa paljon enemmän töitä suhteemme eteen, kun ehkä kuuluisi.

Mistä moinen huono itsetunto sitten on saanut alkunsa?

Tätäkin olen pohtinut ja pähkäillyt pääni sisällä pitkään ja paljon.

Ensin syytin asiasta pelkästään painoni nousua, mutta pidemmän aikaa asiaa mutustellessani olen todennut, että yksi iso tekijä on myös elämässäni olleet ihmiset.
Elämässäni on ollut paljon ihmisiä (niin hyvän päivän tuttuja, kun todella läheisiäkin), jotka ovat saaneet oloni tuntumaan todella vähäpätöiseltä, turhalta ja olen joutunut hakemalla hakemaan heiltä hyväksyntää. Myös ainainen "kakkoseksi" jääminen on ollut asia, jonka vuoksi on tullut monet itkut väännettyä. Esim. muutamissa kaverisuhteissa on ollut toistuvasti tilanteita, jossa minun näkemiseni on jätetty välistä, kun ystäväni joku toinen kaveri on tarjonnut "kivempaa" tekemistä. Väkisinkin sitä alkaa miettimään itsestään, että on liian tylsä ihminen, kun ei ehdottamani "tekemiset" ole tarpeeksi hyviä muille.
Teidän... Kuulostaa lapselliselta ja tyhmältä, mutta kun asia tapahtuu toistuvasti, alkaa se jossain vaiheessa käymään pahemmin mielen päälle.

Huonosta itsetunnosta en kuitenkaan syytä ainoastaan elämääni ajautuneita ihmisiä, vaan itsetuntoni on huomattavasti heikentynyt vielä entisestään, sen jälkeen kun painoni alkoi nousta enkä saanut sitä pysyvästi tiputettua.
Vaatekaupoissa käynti vain vaikeutui vaikeutumistaan ja nykyään en oikeastaan edes jaksa vaivautua, kun ei sieltä "normaalikokoisten" osastolta, löydy kun silloin tällöin mitään päälleni mahtuvaa kuitenkaan. "Isojen" osastolta olen joskus jotain vaatteita ostanut, mutta ne taas usein ovat sitten hieman liian isoa kokoa. Joten itselleni on aika mahdotonta löytää yhtäkään oikeasti sopivaa vaatetta ja olenkin sen suhteen aikalailla luovuttanut.

Olen joutunut myös törmäämään liiankin usein siihen tosiasiaan, että isokokoisemmille ihmisille jollain lailla huomautellaan siitä koosta yllättävänkin usein. Se saattaa pulpahtaa esiin esim. töissä asiakkaan suusta jossain sivulauseessa, mitä asiakas ei välttämättä edes itse huomioi törkeäksi kommentiksi, mutta omaan päähäni ne tarrautuvat kuin takiaiset ja muistuvat mieleen vähän väliä.

Enkä nyt tällä tarkoita millään lailla, että pienempiokoiset/normaalikokoiset ihmiset välttämättä pääsisivät elämässä sen helpommalla. Kaikilla varmasti on omat ongelmansa, mutta nämä syyt ainakin omaan itsetuntooni selkeästi vaikuttavat negatiivisesti.

Pohdin pitkään eilen, kun sain idean kirjoitella tästä aiheesta blogin puolelle, että kuinka avoimesti uskallan lähteä omia kokemuksia ja tunteitani avaamaan. Tulin siihen tulokseen, että haluan kertoa asiat juuri niin, kun niitä omassa päässäni käsittelen, mitään säästelemättä.
Kirjoitan tätä blogia kuitenkin pääasiassa myös itseäni varten, niin että voin joskus myöhemmin käydä tekstejä läpi ja vertailla ajatuksia ja edistystä menneen ja tulevan välillä.

Itse yllätyin aikalailla, kun eksyin tänään ensimmäistä kertaa lukemaan netistä huonosta itsetunnosta ja opin, että usein huonon itsetunnon omaavalle henkilölle kehittyy jossain vaiheessa paniikki/ahdistushäiriö. Tätä ei kuitenkaan lääkärit, psykologit eivätkä psykiatrit kohdallani lähteneet ollenkaan avamaan, kun itselleni diagnosoitiin ahdistuneisuushäiriö. Olen siis todellakin saanut työstää näitä ajatuksia ja selkeyttää syitä omiin ajatuksiini, tekoihini ja oloihini yksin oman pääni sisällä.

Toivon, että nyt kun lähden (toivottavasti) viimeistä kertaa taistelemaan tämän painonpudotuksen kanssa, niin sen myötä saan kohotettua myös itsetuntoani. Olisi mukava löytää itsestään taas niitä hyviä asioita, kokea ylepyttä omasta itsestään ja nauttia elosta tässä kehossa.

Here We Go Again!

"One more time", niin sanotusti!

En lähde nyt avaamaan niinkään menneitä aikoja tähän tekstiin, vaan keskityn oikeastaan vain tulevaan.
Sen voin ohimennen mainita, että oloni viimevuoden ahdingosta on parantunut huomattavasti ja pystyn tällä hetkellä elämään aikalailla normaalia elämää.

Nyt kuitenkin päätin ottaa kesälomani aikana itseäni ihan oikeasti niskasta kiinni ja alkaa elämään parempaa ja terveellisempää elämää.
Täytin tänä vuonna, maaliskuun 31. päivä, 28-vuotta, mikä tarkoittaa sitä, että täytän 30 vuoden ja kahdeksan kuukauden päästä.
Paras syntymäpäivälahja mitä voisin itselleni antaa silloin, olisi se, että olisin vihdoin saavuttanut toivomani painon, ja kropan jossa viihdyn.

Näillä lauseilla päästäänkiin siis aloittamaan taival kohti kohotettua itsetuntoa ja parempaa oloa!

Olen kyhäillyt itselleni vain kaksi välitavoitetta tälle ajalle ja toinen niistä on jo ensi viikolla.
Lähdemme taas Hankoon 4.8 (kuten joka vuonna elokuun ensimmäisenä viikonloppuna), joten siihen mennessä toivoisin, että olisin saanuut painon alle 90kg, vaikka se olisikin sitten 89,9kg! Hangossa ilman tätä tämän hetken turvotusta olisi aika bomb.com.

Toinen tavoite mulla on ensi vuoden synttäreille, eli 31.3.2019.
Tähän mennessä toivon tiputtaneeni painoa 15kg, eli painoa olisi tällöin jäljellä 77,9kg.
Aikaa tähän välitavoitteeseen on kuitenkin vielä 8kk, eli jos saan painoa tippumaan 2kg kuukaudessa (ei todellakaan mahdotonta), niin saavutan kyseisen tavoitteen leikiten.

Sitten jääkin sen vuoden verran aikaa tiputella loput 20kg!

Tämän suunnitelman laadin itselleni eilen ja sitä on jo tänään lähdetty toteuttamaan täydellä teholla.
Aamulla käppäiltiin koirien kanssa pieni lenkki, jonka jälkeen pistin 20min zumban pyörimään, pitkästä aikaa. Tulipahan muuten hiki näillä helteillä!
Illalla lähdetään Markon kanssa vielä pienelle hikilenkille, niin saadaan tämä "ensimmäinen päivä" kunnolla liikenteeseen. Vedenjuontia unohtamatta!

Ps. Tähän samaiseen hengenvetoon aloitetaan semmoinen hiustenkasvatusoperaatio. Hiukseni ovat tällä hetkellä tosi huonokuntoiset ja katkeilleet, mutta nyt annan niiden elää omaa elämäänsä ilman pidennyksiä (paitsi ehkä välillä jotain klipsejä) ja värjäykset ja muut saa hoitaa vain kampaaja! Jos ensi kesään mennessä olisin saanut kasvateltua nämä omat haituvat sen verran pitkiksi, että latvat yltäisivät reippaasti hartioitten yli!

Wish me luck!

Piristystä lumimyrskystä

Ihana lumi. ♥️

Piristää niin paljon mieltä, kun ulkona on valoisaa ja lumista. Johan se synkkä ja mutainen keli riittikin.

Onneksi tänä vuonna ollaan saatu näin aikasin jo muutamaan otteeseen lunta. ♥️🌨❄️ I love it!

Ollaan koirulienkin kanssa jaksettu käydä vähän pidemmillä lenkeilläkin, nauttimassa tuosta säästä. Mikäs siinä, kun nekin nauttivat tuosta lumesta yhtä paljon kun mammansa. 🐶❄️

Tänäänkin porhallettiin menemään, vaikka tuuli ja myrskysi lunta kasvoja vasten. Meidän menoa se ei hidasta! Päin vastoin, tuntuu että juurikin tuo keli herättää mut henkiin!

Kuvat on napsittu pari päivää sitten, kun käytiin siskoni Kean ja koirulien kanssa metsällä. 🌲

Tällä hetkellä mun oma vointi on aika heikohkoa. Käväisin maanantaina taas lääkärin puheilla, kun olotila on niin väsynyt ja iloton kokoajan. Töissä meno meni jo niin rajuksi, että välillä mulla oli oikein tahtojen taisto, että sain itseni tauolta takaisin myymälän puolelle, kun se teki vaan jotenkin niin pahaa ja tuntui, ettei vaan jaksa tai pysty. Itkuakin tuli pidäteltyä useaan otteeseen.

Nyt sitten sairaslomaillaan viikon verran ja palaillaan lääkärin puheille. Katsotaan mitä se tulevaisuus sieltä tuo tullessaan. Oletettavasti kaikki oireet tämän vuoden ajalta, on olleet merkkejä masennuksesta/ahdistuneisuushäiriöstä, mutta jostain syystä se on vaan jäänyt jokaiselta lääkäriltä huomaamatta tai siihen vain ei ole reagoitu. Mutta hyvä, että olen nyt osannut itse hieman lueskella kehoni fiiliksiä ja hakeutua nyt yhä uudelleen lääkärin puheille.

Nyt kuitenkin siis lepäillään ja koitetaan rentoutua. Ehkä saadaan sitten tämäkin kroppa ja pää vielä kasattua, niin että elämä alkaisi taas tuntua mieluisalta ja jokseenkin normaalilta! 

Olen vähän yrittänyt tämän kaiken ilottomuuden keskellä kuitenkin saada joulufiilistä heräteltyä ja järjestinkin meidän perheelle viime viikonloppuna pienet pikkujoulut täällä meillä. Tämä olikin eka kerta kun oltiin koko perheen kesken meidän luona! ♥️

Pitihän pikkujouluja varten laittaa jo jonkun verran joulukoristeita esille. Ihanaa kun iltaisin on hämärää, mutta jouluvaloista loistaa se ihana tunnelmallinen valo illan pimeyteen! 😍

Nyt jatkan tuon lumimyrskyn fiilistelyä! Toivotaan, että se jatkuisi iltaan asti, niin pääsisi koirulien ja Kean kanssa illallakin nautiskelemaan lumisista maisemista. ♥️

Kea on tulossa illalla yökylään meille pitämään mulle seuraa, kun Marko lähtee duuniporukan kanssa laivalle viettämään pikkujouluja. Voipi olla merellä aika mielenkiintoista noissa tuulenpuuskissa. 😅 

Tässä vielä kuva meidän tän päivän myrskylenkistä! Oli ainut jonka olin napannut tuolla lumimyräkässä. 😂

Ihanaa lumista torstaita kaikille! ❄️

Aloitus tyhjältä pöydältä

Olen jo pidemmän aikaa harkinnut paluuta blogin ääreen.

Blogin kirjoittaminen on ollut aina minulle  mieluista puuhaa, mutta viimeaikoina moni mieluinen puuha on kuitenkin jäänyt, kun olen taistellut mieltäni vallanneen ahdistuksen ja paniikin kanssa.

Nyt kuitenkin yritän palata takaisin niihin mieluisiin puuhiin ja toivon, että sitä kautta pääsisin eroon viimeisistäkin ahdistuneisuuden rippeistä! :)

Nopea kertaus nyt kuitenkin vuoden 2017 tapahtumista:

• vuodenvaihteessa alkanut mm. huimaus ja näköhäiriöt (+ miljoona muuta oiretta)

• siitä asti olen ravannut lääkäreillä, labroissa ja kuvauksissa, mutta mitään lääketieteellistä syytä ei ole löydetty 

• diagnosoin itse itselleni paniikki/ahdistuneisuushäiriön

• alan vihdoin taas luottamaan siihen, etten kuole huomenna

Alan nyt pikkuhiljaa taas ymmärtämään sen tosiasian, että olen fyysisesti terve, eikä kuolemanpelossa kannata elää joka ikinen päivä. Nyt on aika taas nauttia elämästä!

Ollaan yritetty Markon kanssa pikkuhiljaa palauttaa lenkkeilykin takaisin arjen rutiineihin. 

Tuntuu, että ihana kirpsakka syksyinen sadesää on virkistänyt mieltä ja lenkin jälkeen kotiinpaluu tuntuu jopa hieman masentavalta. Eipä sinne ulos voi kuitenkaan ikuisesti jäädä!

Tänään olisi tarkoitus taas painella lenkkipoluille oli sää mikä oli! Sateiseltahan siellä näyttää ja sadetta sinne on loppupäiväksi luvattukkin, mutta eipä se meitä estä!

Ei vuosi 2017 ole kuitenkaan pelkästään huonoja asioita elämääni tarjonnut.
Valmistuinhan kuitenkin merkonomiksi kesäkuussa ja paikkani vakinaistettiin Juhlamaailman Juhlamestarina!
Lopetin tupakoinnin ja jopa puolen vuoden ajan painoin n. 87kg. (Painoa on nyt kuitenkin taas hiipinyt takaisin, kun mielialakin on kohentunut ja ruoka maistunut taas paremmin, mutta ei anneta sen haitata!)
Koiravauvat ovat voineet ja voivat edelleen hyvin. Taitavat nekin iloita syksyn ja talven saapumisesta, kun päästään punkeista eroon ja sitten alkaa taas taivaallinen temmeltäminen sohvilla ja sängyllä.

Toivotaan nyt, että talven lähestyessä mielialani kohenesi kohenemistaan ja ennen mieluisista asioista tulisi taas uudelleen mieluisia!

Syksy ja talvi tuo tullessaan kuitenkin monia asioita jotka ovat aina ilahduttaneet mieltäni.
Ensimmäisenä saapuu Halloween, jonka varjolla pääsee tuhrimaan naamaan vaikka ja mitä meikkiä ja maskeerausta.
Tämän jälkeen alkaa se paras aika vuodesta: Joulu! Sen odotus ja tunnelma on vaan edelleen se paras asia maailmassa. Siihen kun lisätään vielä odotus ensilumesta, niin kylmät väreet on varmistettu.
Joulun jälkeen saadaan nauttia vielä uuden vuoden aloituksesta ja sen tarjoamasta "uudesta alusta".
Toivottavasti vuosi 2018 tarjoaa kohdalleni mukavampia asioita, kun vuosi 2017.

Tässä nyt tähän alkuun pientä pohdintaa asioista ja päivittelyä vuoden aikana tapahtuneesta.
Pitäisi tietenkin olla iloinen ja kiitollinen, ettei oikeasti mitään vakavaa ole sattunut ja kaikki on sinäänsä ihan hyvin. Toivotaan, että mieltä vaivannut synkkä pilvikin alkaisi nyt väistymään ja elämästä alkaisi ihan tosissaan tulla taas mieluisaa! Sitä tässä nyt ainakin lähdetään tavoittelemaan!

Pelottavan helppoa?

Tänään aamulla paino 91,3kg! Nyt tämä käy jo pelottavan helposti!
Perjantain urheilusuoritukseksi jäi pelkkä lenkkeily koululle, koska töiden jälkeen meidän piti Markon kanssa ravata vielä tokmanni, motonetti ja ruokakauppa läpi! Joten kotiin pääsin vasta klo 21 jälkeen. Seuraavana aamuna mulla alkoi työvuoro jo klo 10 aamulla, niin perjantaina saikin kotiin päästyä, painella suorista tietä sänkyyn! :D Eilen en myöskään mitään jumppia saanyt tehtyä, vaikka työvuoro loppuikin jo klo 16. Päätettiin lähteä Markon kanssa viettämään iltaa kavereiden kanssa ja näin jäi jumpat taas jumppaamatta. Ja silti vaa'an viisari heilahtanut taas alaspäin!?

Tänään kuitenkin lähdettiin koirulien kanssa lenkkipolulle heti aamusta! Sen verran onneksi himmailtiin Markon kanssa eilen alkoholin kanssa, että tänään ei tarvitse sängynpohjalla maata! Eikä ole mitään houkutuksia päästä mutustelemaan kaiken maailman roskaruokia. Thank god!
Saatiin vierailevaksi tähdeksi siskoni koira Puppe mukaan lenkkeilemään, kun pikkuherra oli yökyläilemässä meillä viimeyönä. :D

Tälle päivälle varmaan riittää tämä lenkkeily ja huomenna mulla onkin vielä vapaapäivä, niin pääsee reippaasti aloittamaan uuden viikon!
Toivottavasti tämä painon tipahtelu ei nyt ollut vain joku väliaikanen, eilisen illan illanvieton seuraus, vaan ihan pysyvä muutos! Painotavoitteeseen nro 2 näillä lukemilla matkaa siis enään 1,3kg ja painoa pudotettuna yhteensä 5,2kg!